Etusivu>Ajankohtaista>Ajankohtaiset uutiset>Vuosi 2011>Kunta-alan neuvottelut käynnistyivät

Kunta-alan neuvottelut käynnistyivät

Kunta-alan neuvottelut käynnistyivät tänään 10. tammikuuta pääsopijajärjestöjen ja KT Kuntatyönantajien tapaamisella. Osapuolet kävivät läpi tulevan sopimuksen lähtökohtia sekä sopimuksen rakennetta ja sisältöä. Tässä vaiheessa ei esitetty vielä täsmennettyjä tavoitteita. Seuraava tapaaminen on 19. tammikuuta.

- Neuvottelut käynnistyivät hyvässä ja rakentavassa hengessä. Tavoitteena on päästä neuvottelutulokseen sovitussa aikataulussa tammikuun loppuun mennessä, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Kuntasektorilla neuvotellaan vuoden 2011 palkankorotuksista. Kuntasopimukset ovat irtisanottavissa 31.1.2011, jolloin sopimukseton tila alkaisi maaliskuun alusta.

JUKO vaatii vuodelle 2011 palkkaratkaisua, joka sisältäisi yleiskorotuksen ja jossa huomioitaisiin koulutettujen palkkauksellisen aseman parantaminen. Tavoitteena on turvata kuntasektorin palkansaajien ostovoima ja säilyttää kuntasektorin palkkakilpailukyky.

Lisätietoja: puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872 ja neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720, JUKO ry.

Lähde: JUKOn kuntasektorin neuvottelutiedote 1/2011

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO valvoo jäsentensä oikeudellisia, työmarkkinallisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja. JUKO on sopijaosapuolena neljällä kuntasektorin sopimusalalla. Nämä ovat opetusalan virka- ja työehtosopimus, kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), lääkärien virkaehtosopimus ja teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus.

 

Kuntasektorin sopimusneuvotteluissa viranhaltijoita ja työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Kunta-alan unioni, Tekniikka ja Terveys KTN ja TNJ. Työnantajaa edustaa KT Kuntatyönantajat. Kunnallinen työmarkkinalaitos KT otti 40-vuotisjuhliensa yhteydessä 9.12.2010 käyttöön KT Kuntatyönantajat -nimen.

 
 
Työsuhdeneuvonta p. 045 632 6558 (ma-pe klo 9-13)     Jäsenpalvelu p. 045 632 6557 (ma-pe klo 9-13)