Pientä edistystä apteekki-tes-neuvotteluissa
Suomen Farmasialiitto ja Apteekkien Työnantajaliitto jatkoivat tänään 21. syyskuuta neuvotteluja apteekkien farmaseuttisen henkilöstön eli proviisorien ja farmaseuttien palkankorotuksista. Neuvotteluissa tapahtui pientä edistystä, vaikka työnantajapuoli ei vielä esittänyt vastatarjousta.
Farmasialiiton tavoitteena neuvotteluissa on, että farmaseuttien ja proviisoreiden henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,5 prosenttia, jotta turvataan yleinen ansiotasokehitys ja korjataan palkkojen jälkeenjääneisyyttä verrattuna vastaavan koulutustason omaavien palkkoihin yksityisellä sektorilla. Lisäksi Farmasialiitto pyrkii poistamaan 2. paikkakuntakalleusluokan, joka on yhä apteekkien farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimuksessa päinvastoin kuin useimmilla muilla aloilla.
Apteekkien farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimus on voimassa 1.11.2010–31.10.2013. Jos palkoista ei päästä yksimielisyyteen 30.9.2011 mennessä, voi kumpikin osapuoli irtisanoa sopimuksen päättymään 31.10.2011. Tällöin neuvoteltaviksi tulisivat palkankorotusten lisäksi tekstikysymykset.
Neuvottelut jatkuvat perjantaina 30. syyskuuta.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Eija Orpana, puh. 040 5122 379, eija.orpana@farmasialiitto.fi


Työsuhdeneuvonta