Etusivu>Ajankohtaista>Ajankohtaiset uutiset>Vuosi 2011>STM asetti lääkekorvaustyöryhmän

STM asetti lääkekorvaustyöryhmän

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on lääkekorvausjärjestelmän kehittäminen.

Työryhmän työ on kaksiosainen. Ensimmäisessä vaiheessa sen tulee selvittää vuoden 2011 loppuun mennessä lakisääteisten sairausvakuutuksen lääkekorvausmenojen vähentämistä valtion menoissa 113 miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Toiseksi vuoden 2012 loppuun mennessä tulee tarkastella lääkekorvausjärjestelmän uudistamista siten, että korvauksista hyötyvät paljon lääkkeitä käyttävät, mutta että kustannukset eivät ole esteenä pienituloisten tarpeelliselle lääkehoidolle.

Lisäksi uudistamisesityksessä tulee selkeyttää kunnallisen terveydenhuollon ja sairausvakuutuksen rahoitusvastuuta lääkehoitojen osalta, selvittää ennalta ehkäisevien lääkkeiden ja rokotteiden korvattavuutta ja kehittää lääkekorvausjärjestelmää pitkällä aikavälillä.

Työryhmän puheenjohtaja on sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antila. Farmasialiiton edustajana lääkekorvaustyöryhmässä toimii toiminnanjohtaja Eija Orpana.

Lisätietoa:

http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1570520#fi

 
 
Työsuhdeneuvonta p. 045 632 6558 (ma-pe klo 9-13)     Jäsenpalvelu p. 045 632 6557 (ma-pe klo 9-13)