Valtion neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos
Valtion pääsopijapöytä kokoontui tiistaina 15.2.2011 neuvottelemaan muutosturvasta ja palkankorotuksista. Palkankorotuksista päästiin pitkällisen puurtamisen jälkeen yhteisymmärrykseen. Sopimus tuo 1.2.2011 alkaen yleiskorotuksen 1,3 prosenttia. Virastoerä 1.5.2011 lukien on 0,5 prosenttia. Lisäksi sovittiin 0,2 prosentin tasa-arvoerästä, joka tulee voimaan myös 1.5. Mikäli tasa-arvoerästä ei päästä neuvottelutulokseen, se yhdistetään virastoerän kanssa.
Jatkuvaan muutoksen kourissa olevalle valtion henkilöstölle palkankorotuksiakin tärkeämpää on muutosturvasta saavutettu sopu. Kaikissa muutostilanteissa tehtävien mahdollisesti muuttuessa vähemmän vaativiksi palkkaus säilyy kuitenkin vähintään 24 kuukauden ajan ennallaan. Tänä aikana työnantajan tulee selvittä entisen vaativuustason mukaisten tehtävien mahdollisuutta.
Työnantajan ensimmäiset esitykset muutosturvakirjauksiksi olivat hyvin kaukana palkansaajien tavoitteista. Saavutettua sopua voidaan pitää merkittävänä neuvotteluvoittona, JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen sanoo.
Lähde: JUKOn valtion neuvottelukunnan tiedote 11/2011


Työsuhdeneuvonta