Missä menet tes-kierros?

Missä menet tes-kierros?

23.12.2021 | Blogi - Puheenjohtajan kynästä

Missä mennään työsuhdeneuvotteluissa? Alkuun otsikot huusivat hiljaisuutta, vaikka esimerkiksi teknologiateollisuuden neuvottelut olivat käynnissä. Tätä jatkui aina marraskuun loppuun saakka, minkä jälkeen siirryttiin sopimuksettomaan tilaan. Pian tämän jälkeen työntekijäpuoli ilmoitti ylityökielloista neuvotteluiden nopeuttamiseksi ja neuvottelut nousivat taas uutisiin.

Tämän syksyn ja talven työmarkkinakierrosta seurataan tarkasti niin työnantajapuolella kuin työntekijäpuolella. Alkuun oli epävarmuutta siitä, miten teknologiateollisuuden yleissitovien työehtosopimusten käy, kun valtakunnallisia työehtosopimuksia varten perustettiin toinen työnantajaliitto. Yli puolet alan yrityksistä kuitenkin liittyi uuteen työnantajajärjestöön, mikä osoittaa, että suurimmalla osalla näistä yrityksistä oli edelleen halu tehdä valtakunnallisia yleissitovia sopimuksia. Tämä myös ratkaisi yleissitovuuden pysymisen teknologiateollisuudessa.

Tilanne voisi olla myös toisin, sillä esimerkiksi tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen osalta näyttää siltä, että yleissitovuutta ei enää muodostu. Neuvoteltava työehtosopimus koskee vain niitä työnantajia, jotka ovat liittyneet perustettuun työnantajaliittoon.  

Mikä on tilanne meillä apteekkien farmaseuttisen henkilöstön osalta? Farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimusneuvottelut alkavat talven aikana. Meillä neuvottelutilanteessa ei ole tapahtunut yhtä suuria muutoksia, mutta toki ympäröivä maailma vaikuttaa meihinkin. Apteekit ovat työnantajan puolelta täysin järjestyneitä, jolloin neuvottelevat osapuolet ovat selvillä. Alamme on hyvin säädeltyä, ja se luo tiettyä samanlaista toimintalogiikkaa eri apteekkeihin.

Työehtosopimuksiin on sidottu monia asioita, joiden usein ajatellaan tulevan laista ja pykälistä. Palkalliset vanhempainvapaat, sairausajan palkka ja vaikkapa lomarahat eivät velvoita työnantajaa, jos työehtosopimusta ei noudateta. Työnantaja voisi halutessaan nämä maksaa, mutta mikään ei työnantajaa tähän velvoita. Tämän vuoksi työehtosopimuksilla on edelleen paikkansa, ja meillä kaikilla on halu niiden puolustamiseen.

Puolustaminen vaatii myös sitä, että me työntekijöinä haluamme edelleen järjestäytyä. Jos me hylkäämme yhtenäisyyden, hylkäämme myös työehtosopimuksen.

Siinä missä liitto toimii alustana kollegiaalisuuden tiivistämiseksi työn ulkopuolella, tuo se samalla myös tukea ja turvaa työpaikan sisälle. Sillä on äärimmäisen suuri arvo, että työsuhteeseen liittyviä asioita ei tarvitse pohtia yksin, vaan voi hakea tukea ja turvaa luottamusmiehistä.

Jälleen kerran, jäsentä ei jätetä yksin.

Kataja Antti

Antti Kataja on Farmasialiiton hallituksen puheenjohtaja. Hän mm. johtaa hallitusta, hoitaa yhteyksiä jäsenistöön ja on Farmasia-lehden päätoimittaja. Vapaa-aikaa vauhdittavat kaksi pientä lasta sekä mahdollisuuksien mukaan lukeminen (olipa kyse sitten lakipaketeista tai Hellaakosken runoista).

Liity nyt
jäseneksi!