Luottamusmiesten koulutukset

Luottamusmiesten koulutus

Farmasialiitto järjestää vuosittain koulutusta apteekkien luottamusmiehille. Aktiivinen kouluttautuminen palvelee työyhteisöä ja pitää yllä luottamusmiehen tes-taitoja sekä verkostoitumista.

Alueelliset luottamusmiespäivät pidetään kahdeksalla paikkakunnalla vuosittain tammi-helmikuulla ja koulutus kestää yhden päivän.

Perus-, jatko- ja täydennyskurssit ovat kahden päivän pituisia koulutuksia. Vuorovuosin järjestetään joko kaksi peruskurssia tai yksi perus- ja jatkokurssi. Päivityskurssi pyritään toteuttamaan joka kolmas vuosi. Peruskurssiin kuuluu pakollisena lisäksi yhden päivän koulutus neuvottelutaidosta.

Luottamusmies saa lisäksi liitosta säännöllisesti tietoa ajankohtaisista asioista. Liitolla on myös jäsensivuilla Fimnetissä oma sähköinen keskustelutaulu vain luottamusmiesten käyttöön.

Luottamusmiehelle tulee mahdollisuuksien mukaan varata tilaisuus osallistua luottamusmieskoulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamiseen. Työnantaja ja luottamusmies sopivat kursseista vuodeksi kerrallaan. Hän saa osallistua kurssille ilman ansionmenetystä. Kurssi on luottamusmiehelle muutoinkin maksutonta. Farmasialiitto korvaa matkakulut halvinta matkustustapaa käyttäen. Lisäksi tarvittaessa järjestetään yöpyminen hotellissa.

Luottamusmieskursseille osallistumisesta on sovittu Apteekkien työnantajaliiton kanssa seuraavaa:

Peruskurssin lisäksi samana vuonna voi osallistua myös alueellisille luottamusmiespäiville.

  • Jatkokurssille voi osallistua aikaisintaan peruskurssin suorittamisesta seuraavana vuonna
  • Täydennyskurssille voi osallistua aikaisintaan jatkokurssin suorittamisvuotta seuraavana vuonna.
  • Uudelle täydennyskurssille voi osallistua aikaisintaan viiden vuoden kuluttua edellisestä täydennyskurssista.
  • Jatko- ja täydennyskurssin lisäksi voi osallistua samana vuonna alueellisille luottamusmiespäiville, mikäli niiden välinen aika on vähintään 5 kuukautta.
  • Jos ei käy muita kursseja samana vuonna niin ainakin alueellisille luottamusmiespäiville voi osallistua vuosittain.

Työnantajan kanssa voi sopia koulutuksista myös paremmin.

Jos varsinainen luottamusmies on estynyt osallistumasta koulutukseen, voi varaluottamusmies osallistua hänen sijastaan.

Lisätietoja luottamusmiestoiminnasta saat työsuhdeasiamies Jenni Laksolta, jenni.lakso@farmasialiitto.fi, puh 050 444 9720.


 

Liity nyt
jäseneksi!