Palkkataulukot

Tältä sivulta löydät apteekkien farmaseuttisen henkilöstön nykyisen, voimassa olevan vähimmäispalkkataulukon ja palkkaryhmittelyn sekä vanhat palkkataulukot.

Farmaseuttisen henkilökunnan palkkataulukoissa on esitetty vähimmäispalkat palvelusvuosien mukaan. Nykykäytäntönä on pääsääntöisesti se, että farmaseuteille maksetaan palkka farmaseuttien taulukon mukaan ja proviisoreille proviisorien taulukon mukaan. Kuitenkin toiset työnantajat maksavat proviisoreille palkkaa farmaseuttien taulukon mukaan, jos heillä on selkeästi farmaseutin työtehtävät.

Lisäksi palkassa otetaan huomioon palkkaryhmittelyn (I–VI) mukaiset tehtävät, kuten apteekin hoito ja esimiesasemassa toimiminen.

Palkkaryhmittely

I palkkaryhmä 
Proviisorit, jotka tekevät farmaseuttista työtä päätehtävänään, elleivät he jäljempänä olevan perusteella kuulu johonkin muuhun palkkaryhmään.

II palkkaryhmä 
Farmaseutit, jotka tekevät farmaseuttista työtä päätehtävänään, elleivät he jäljempänä olevan perusteella kuulu johonkin muuhun palkkaryhmään.

III palkkaryhmä 
Apteekeissa esimiehinä toimivat, joille työnantaja on henkilökunnan suuren lukumäärän tai muun vastaavan syyn vuoksi antanut tehtäväksi alaistensa työnjohtamisen.

Pöytäkirjamerkintä:
Työnjohtamiseen sisältyvät työsuoritusten valvonta, töiden organisointi, työaika-, vapaapäivä- ja lomajärjestelyt, poissaolot, sijaisuudet sekä näihin liittyvä lakien ja sopimusten soveltaminen.

IV palkkaryhmä 
Alle 10 000 reseptin apteekkia tai sivuapteekkia hoitavat.

V palkkaryhmä 
10 000–50 000 reseptin apteekkia tai sivuapteekkia hoitavat.

VI palkkaryhmä 
Yli 50 000 reseptin apteekkia tai sivuapteekkia hoitavat.

Palkkaryhmä määräytyy edellisen kalenterivuoden reseptuurin perusteella.

Nykyiset palkkataulukot

Farmaseuttien palkat (€/kk) 1.5.2023 alkaen

Luottamushenkilökorvaus on 1.5.2023 alkaen
* 33,59 €/kk, mikäli työpaikalla on toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa vähintään 5 Farmasialiiton jäsentä.
* 44,08 €/kk, mikäli työpaikalla on toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa vähintään 14 Farmasialiiton jäsentä.

Proviisorien palkat (€/kk) 1.5.2023 alkaen

Opiskelijoiden palkat (€/kk) 1.5.2023 alkaen

I pakollinen harjoittelu 1 172 euroa.

II pakollinen harjoittelu 1 302 euroa.

Työaikalisät (€/h) 1.5.2023 alkaen