Proviisori Nokian Koskenmäen apteekkiin

Proviisori Nokian Koskenmäen apteekkiin

14.05.2018 | AjankohtaistaTyöpaikkailmoitukset

Koskenmäen Apteekki hakee proviisoria kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen. Tarjoamme sinulle nykyaikaisen ja vilkkaan työympäristön K-Citymarket Nokian yhteydessä sijaitsevassa apteekissamme Nokian Viholassa. Apteekkimme on loistavien kulkuyhteyksien varrella, ja matkustaminen julkisilla kulkuneuvoilla esimerkiksi Tampereelta on vaivatonta.

Työyhteisömme on rento, reilu ja joustava, joten samaa toivomme sinulta. Esimiehenä vastaat apteekin asiakaspalvelun ja myynnin johtamisesta yhdessä apteekkarin kanssa. Työssä menestyminen edellyttää määrätietoisuutta, organisointikykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Kokemus apteekkityöstä on iso etu. 

Apteekillamme on paikkakunnallamme pitkät perinteet ja mukava, vakiintunut asiakaskunta. Innostumme kuitenkin myös kaikesta uudesta ja seuraamme aikaamme tarkasti. Siksi toivomme, että sinulta löytyisi pelisilmää muuttuvassa toimintaympäristössä luovimiseen. Ennen kaikkea toivomme sinun olevan kannustava ja innostava, ihmisläheinen puurtaja, joka omalla asenteellaan ja esimerkillään tuo iloa paitsi asiakkaille myös työkavereilleen. Toivomme, että viihtyisit kanssamme pitkään.

Innostuitko? Lähetä hakemuskirje, ansioluettelo ja palkkatoiveesi sunnuntaihin 20.5.2018 mennessä osoitteeseen inkeri.muotka@apteekit.net. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja proviisori palkataan heti sopivan henkilön löytyessä. 

Lisätietoja arkisin kello 14–15:
Apteekkari Inkeri Muotka 040 536 2500
 

Liity nyt
jäseneksi!