Proviisori NYT: Kohti omaa unelmaduunia erikoistumisopintojen avulla

Oletko sinä jo unelmaduunissa?

Unelmaduuni on jokaisen yksilöllinen kokemus siitä, millaista työtä juuri sinä koet haluavasi tehdä tässä ja nyt. Monelle unelmaduuni tarkoittaa merkityksellisen ja itselle mielekkään työn tekemistä. Työ, jonne lähtee innokkaana joka aamu ja voi tuntea, että omaa työtä arvostetaan. Unelmaduunin saavuttaminen on monen asian summa. Siihen vaikuttavat omat asenteet, osaaminen ja motivaatio sekä ympäristötekijät.

Moni voi tuntea ahdistusta miettiessään, mitä todella haluaa tehdä työkseen loppuelämän. Nykymaailmassa on jo tavallista, että ihmiset vaihtavat työpaikkaa useasti uransa aikana. Emme siis ole kahlehdittuja yhteen ja samaan työhön koko loppuelämäämme.

Ellet ole pohtinut omia tavoitteitasi pitkään aikaan, aloita listaamalla omat vahvuudet, heikkoudet ja mielenkiinnon kohteet listaksi tai ajatuskartaksi. Ajatuskartan avulla hahmotat, miten voit hyödyntää vahvuuksiasi päästäksesi mielenkiinnon kohteena oleviin työtehtäviin. Mieti samalla, mitä ominaisuuksia sinun pitäisi tai kannattaisi vielä vahvistaa. Saatat myös havaita, että olet jo unelmien työssäsi.

Farmasian ala kehittyy koko ajan ja opittavaa riittää. Alalla on monenlaisia lisäkoulutusmahdollisuuksia. Helsingin ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyössä tarjoama apteekki- ja sairaalafarmasian erikoistumisopinnot on yksi niistä. Opintojen päätteeksi saavutat lääkehoidon arviointien asiantuntijan ja erikoisproviisorin tittelin.

Minäkin olen tänä vuonna pohtinut, millainen se minun unelmaduunini olisi. Mitä minun tulee tehdä päästäkseni lähemmäs sitä päivittäessäni apteekki- ja sairaalafarmasian erikoistumisopintojen opintosuunnitelmaa Helsingin yliopistoon. Opinnot olivat tulleet puoliväliin, ja tässä vaiheessa pystyin vielä tekemään valintoja. Proviisorien erikoistumisopinnot suoritetaan yleensä neljän vuoden aikana työn ohessa, farmaseuttien kolmessa vuodessa. Opintoihin kuuluu kolme vapaavalintaista kurssia pakollisten lisäksi. Vain kolmen kurssin valitseminen tuntui minusta haastavalta niin monen mielenkiintoisen kurssin väliltä. Kurssivalintoja pohtiessa kannattaa aina palata omaan HOPKES-suunnitelmaan ja miettiä, miten kurssi vie juuri sinua tavoitteissasi eteenpäin. Opiskelet itseäsi, et ketään muuta varten.

Erikoistumisopintojen aikana päätöksiä tehdään itsenäisesti, sillä olemme aikuisopiskelijoita ja itse vastuussa omista opinnoista. Yliopiston antamaa aikataulua on hyvä noudattaa (vaikka ne eivät ole kiveen hakattuja), jotta kurssit tulevat suoritettua ajallaan. Yliopisto tarjoaa suunnittelutukea muun muassa etukäteen sovittujen Skype-palaverien avulla. Myös tapaamistasi uusista kollegoista kannattaa hakea tukea.

Ensimmäisten vuosien hienointa antia on minulle ollut se, kun pääsee tekemään uusia asioita, kuten lääkitysturvallisuusauditointia moniammatilliseen terveydenhuollon ympäristöön, kehittämään asiantuntijuuttaan toiseen työympäristöön, verkostoitumaan mahtavien uusien ihmisten kanssa, oppimaan muilta kollegoilta, suunnittelemaan omaa tutkimusprojektia sekä oppia ymmärtämään omaa mahdollista tulevaa rooliaan muuttuvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kursseilla kannustetaan innovatiiviseen ajatteluun ja kehittämiseen.

Opinnot tietenkin vievät oman aikansa vapaa-ajastasi. Jos aloittelet juuri samanlaisia opintoja, suosittelen, että yrität jaksottaa opinnot mahdollisimman tasaisesti vuosien varsille. Kurssit järjestetään yleensä vuorovuosittain. Liian monta kurssia päällekkäin arkityön lisäksi voi olla helposti liikaa. Jos tuntuu, että olet jumissa, välillä kannattaa laittaa tehtävät syrjään ja palata niihin jonkin ajan kuluttua uudelleen. Opintojen suunnitelmat kannattaa merkitä omaan kalenteriin, ettei arjen viedessä mennessään huomaa, että tämä suunnitelma piti palauttaa jo aikapäiviä sitten.

Erikoistumisopintojen isoin oma kokonaisuus on tutkimus- /kehittämisprojektin suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi. Oman projektin aiheen päättäminen antaa sinulle mahdollisuuksia viedä omaa uraasi tai organisaatiotasi haluamaasi suuntaan. Valitse se omien mielenkiintojen mukaan, sillä aihetta on työlästä kesken kaiken muuttaa. Apua aiheen valintaan kannattaa hakea kollegoilta, työnantajalta, yliopiston professoreilta, lähipiiristä tai vaikkapa alan lehdistä. Jos päädyt tutkimuksen tekoon, voit miettiä, millaisesta tieteellisestä tiedosta olisi alalle hyötyä juuri nyt. Oman projektin ohjaajat kannattaa valita oman aiheen mukaan. Tutkimusprojekti saattaa tuntua suurelta ja työläältä tutkimussuunnitelmaa kirjoittaessa, mutta projekti myös antaa ja opettaa tosi paljon. Tutkimusprojektini vei minut tutkimaan kotihoidon koneellisen annosjakelun prosessin turvallisuutta sekä kehittymistä apteekkien uuden Turvallisen lääkehoidon tuki -palvelun avulla. Tutkimustulokseni antavat uutta tietoa apteekkien palvelun vaikutuksista kotihoidossa.

Kannustan kuuntelemaan sydämen ääntänne ja tavoittelemaan unelmianne, ettette joku aamu kadu, ettette tehneet sitä koskaan. Ympäristö saattaa vaikuttaa välillä unelmien tavoitteluun, mutta älä anna periksi. Joskus odottaminen on hyväksi ja näet asiat kirkkaammin. Joskus irtiotto on ainut vaihtoehto.

Innostavaa syksyn jatkoa kaikille, ja toivottavasti sinäkin löydät unelmaduunisi, ellet ole jo sellaisessa. Verkostoidu, kouluttaudu ja heittäydy mukaan kiinnostaviin paikallisiin projekteihin!
 
Mari Kuuttila
proviisori, erikoisproviisorikoulutettava
Farmasialiiton Proviisoriverkoston varapj ja johtamiskoulutustyöryhmän pj
Hoivakotifarmasia ry:n hallituksen jäsensihteeri

Katso kaikki ajankohtaiset