Maija Pirttijärvi hakee jatkokautta Farmasialiiton puheenjohtajana

Suomen Farmasialiiton nykyinen puheenjohtaja Maija Pirttijärvi hakee jatkokautta puheenjohtajana. Farmasialiiton hallituksen seuraava puheenjohtaja valitaan edustajiston syyskokouksessa 23.11.2023. 

Puheenjohtajaehdokkailta pyydettiin ilmoittautumisia syyskuun loppuun mennessä. Pirttijärven lisäksi muita ei ole vielä asettunut ehdolle.

Farmasialiiton puheenjohtaja vastaa liiton strategiatyöstä ja viestinnän linjasta. Hän on liiton kasvot ja ääni. Puheenjohtaja osallistuu jäsenistö- ja sidosryhmätyöhön sekä ammatilliseen, taloudelliseen ja yhteiskuntapoliittiseen edunvalvontaan. Tehtävä on kokoaikainen, ja kausi kestää kaksi vuotta. 

– Olen saanut nyt pian kaksi vuotta toimia Farmasialiiton puheenjohtajana, etuoikeutetussa asemassa farmasian näköalapaikalla. Olen oppinut valtavasti niin jäseniltämme, sidosryhmiltä kuin työkavereilta ja olen valmis käyttämään oppimaani myös jatkossa jäsentemme hyväksi, Maija Pirttijärvi summaa.

– Ammattiliiton puheenjohtajana olen huolissani uuden hallituksen esittämistä työelämän linjauksista. Meidän tulee olla aktiivisia ja pitää parhaamme mukaan huolta siitä, että työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia ei poljeta. Samoin meidän tulee huolehtia siitä, että farmasian ammattilaisten potentiaali sote-kentällä huomataan. Juuri tällä hetkellä osaamisemme kyllä tunnustetaan, mutta sitä ei oikein osata hyödyntää riittävästi. Tätä viestiä olen sitoutunut viemään eteenpäin.

Puheenjohtajaehdokkaaksi voi edelleen ilmoittautua. Jos haluat asettua ehdolle, ota yhteyttä: viestinta@farmasialiitto.fi

Katso kaikki ajankohtaiset