Mentoroinnista tukea ja uusia näkökulmia uralle

Haluaisitko keskustella luottamuksellisesti asiantuntijuuteesi liittyvistä asioista tai saada uusia ajatuksia ja näkökulmia urasuunnittelusi? Mahdollisuuden näihin tarjoaa mentorointi. 

Mentorointi on ammatilliseen kehittymiseen tähtäävä yhteistyösuhde, jossa kokenut ja luotettava neuvonantaja (mentori) antaa ammatillista tukea ja vinkkejä kehittymishaluiselle henkilölle (aktorille). Mentoroinnin keskiössä on aktorin kehittyminen, mutta usein myös mentori saa tilaisuuden tarkastella omaa uraansa ja asiantuntijuuttaan uusista näkökulmista. Mentorointikeskustelut perustuvat luottamuksellisuuteen, sitoutumiseen ja avoimuuteen. Farmasialiitto tarjoaa jäsenpalveluna mahdollisuutta osallistua mentorointiohjelmaan.

Maija Pirttijärvi ja Terhi Vanhalakka osallistuvat syksyllä 2020 alkaneeseen mentorointiohjelmaan ja kertovat nyt kokemuksistaan ensimmäisten mentorointitapaamisten jälkeen.
 

Maija, mentori: ”Mentorointi on antanut minulle mahdollisuuden pohtia myös omaa uraani hieman eri näkökulmista”


Mentorointi ei koskaan aiemmin ollut käynyt mielessäni. Kun minua kysyttiin mukaan mentorointiohjelmaan, olin juuri jättänyt pitkäaikaisen vakituisen työpaikkani terveyskeskuksessa ja ryhtynyt täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Mietin, onko minulla tässä vaiheessa riittävästi intoa ja voimia osallistua, kun työkuviot olivat parhaillaan melkoisen myllerryksen keskellä.

Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koska olen näiden asioiden kanssa itse paininut niin pitkään, niin minulla saattaisi ehkä olla annettavaa jollekin toiselle, joka pohtii uraansa juuri nyt. Koin, että vahvuusalueeni mentorina ovat pitkä kokemus perusterveydenhuollon farmaseutin tehtävistä sekä nyt tuoreena yrittäjänä erilaisten asiakkuuksien ja verkostojen luonti. Jos jollekin olisi apua näistä kokemuksista, niin miksipä en ajatuksiani ja kokemuksiani jakaisi! Täytyy kuitenkin tunnustaa, että pieni pelko siitä, onko minusta aidosti hyötyä, tykytteli silti takaraivossa. 

Mentorointiohjelman aikana minulle on käynyt hyvin selväksi se, että en ole vain antavana osapuolena. Keskustelut aktorin kanssa ovat olleet valtavan antoisia myös minulle. Tapaamisemme sekä pari kertaa livenä että etäyhteyksillä ovat olleet keskustelevaisia, luontevia ja rönsyileviäkin. Toki olemme miettineet aiheita valmiiksi etukäteen, mutta mikäli keskustelu on ohjautunut johonkin toiseen suuntaan, ei se ole haitannut lainkaan. Olemme pohtineet farmasian ammattilaisen osaamista ja niitä kaikkia mahdollisuuksia, joita alamme tarjoaa. Erilaiset kouluttautumismahdollisuudet ja yrittäjyys ovat myös olleet keskusteluissa mukana. 

Mentorointi on antanut minulle mahdollisuuden pohtia myös omaa uraani hieman eri näkökulmista. On ollut virkistävää miettiä erilaisia vaihtoehtoja aktorin kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt pitää mielessä sen, että aktori on tässä mentorointisuhteessa se, jonka täytyy kokea saavansa tukea oman tilanteensa pohdintaan. Jos sivutuotteena kuitenkin myös mentori saa ajateltavaa, niin koen mentorointiohjelman erittäin onnistuneeksi.

Kannustan lämpimästi lähtemään mukaan ohjelmaan, joko aktorina tai mentorina. Ehkäpä jossain vaiheessa itsekin kaipaan mentorointia ja haen mukaan aktorin roolissa!

Maija Pirttijärvi
 

Terhi, aktori: ”Mentorointi on antanut paljon uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia”


Halu kehittyä ammatillisesti ja halu nähdä mitä kaikkea farmasian alan koulutuksella voi tehdä työkseen sai minut hakemaan mentorointiohjelmaan. Olin jo vuosia pohtinut yrittäjyyttä sekä liiketaloutta yleensäkin ja aloitin tradenomiopinnot tammikuussa 2020. Pohdin, miten voisin yhdistää osaamiseni ja mielenkiintoni tulevaisuudessa, ja kaipasin tähän avuksi kokenutta farmasia-alan ammattilaista. Mentorointiohjelmasta kuulin ensimmäisen kerran Farmasialiiton uraillassa vuonna 2019.

Mentorointi on antanut paljon uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Olen saanut esimerkiksi opintoihini kuuluvan työharjoittelupaikan mielenkiintoisen tehtävän parissa Farmasialiitosta, ja tästä suuri kiitos mentorilleni Maijalle. Maijan kanssa on ollut todella antoisaa keskustella ja pohtia omaa ammatillista uraa, ja hän on rohkaissut minua paljon ja saanut minut kiinnostumaan alamme yleisistä kehityssuunnista.

Verkostoituminenkin on onnistunut etätapaamisista huolimatta hyvin, ja olen päässyt tutustumaan aivan mahtaviin ammattilaisiin.  Mentorointiohjelma on hyvin toteutettu, ja suosittelen sitä kaikille, jotka miettivät omaa ammatillista kehittymistään.

Terhi Vanhalakka


Haku syksyllä 2021 alkavaan ohjelmaan on nyt auki, hakea voi 12.4.2021 asti. Lisätieto Farmasialiiton mentorointiohjelmasta löydät verkkosivuiltamme

Katso kaikki ajankohtaiset