Oodi lääkeneuvonnalle
Sanalla apteekkitoiminta on kumma vaikutus julkiseen keskusteluun. Tuntuu, että vaihtoehtoina ovat nykyjärjestelmän suojeleminen tai täysi vapautus markkinataloudelle. Yleisimmin käytetty argumentti on, että lääkkeiden hinnoilla ei Suomessa kilpailla, mikä on huonoksi kuluttajalle. Tuo katsanto tuntuu kauhean kapealta.
Lääkkeiden hinnoilla kyllä kilpaillaan ja niitä kilpailutetaan. Ehkä näkyvin osa on viitehintakilpailu, jossa viitehinnat määräytyvät neljännesvuosittain. Tämän lisäksi lääkkeiden hintoja arvioidaan lääkkeiden hintalautakunnassa, jossa otetaan huomioon lääkkeen tukkuhinta verrattuna muihin saman sairauden hoitoon käytettäviin korvattaviin valmisteisiin. Suomeen haettua hintaa verrataan muihin Euroopan talousalueella olevien saman lääkkeen hintoihin. Uusien lääkkeiden kohdalla lääkkeestä tehdään terveystalousselvitys, jossa arvioidaan lääkehoidon kustannuksia ja hyötyjä. Lisäksi sairaanhoitopiirit kilpailuttavat sairaalassa käytettävät lääkevalmisteet säännöllisin väliajoin.
Ajatus kaikkien lääkkeiden kilpailusta vähittäismyyntihinnoilla tuntuu nurinkuriselta. Suurimmat lääkekustannukset tulevat reseptilääkkeistä, ja siellä suurimman ryhmän muodostavat syöpälääkkeet. Tämän ryhmän osuus kaikista maksetuista korvauksista on noin 34 %. Tuo osuus on tuplaantunut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja arvio on, että se vain kasvaa. Syöpälääkkeiden kustannuksista korvataan lähes kaikki joko erityiskorvattavuuden tai lääkekaton täyttymisen vuoksi. Potilaan maksama erityiskorvattu omavastuu on selkeästi vähittäismyyntihintaa pienempi ja kiinteä, jolloin apteekkien välinen hintakilpailu ei toimisi. Keinona kilpailun lisäämiseksi tässä tapauksessa olisi erityiskorvattavuusprosentin pienentäminen, jolloin potilaiden maksuosuus kasvaisi eikä siten olisi kannatettava vaihtoehto.
Tästä päästään mielenkiintoisempaan ja yleensä keskustelun ulkopuolelle jäävään aiheeseen: lääkehoitoon sitoutumiseen lääkeneuvonnan avulla. WHO on jo vuonna 2003 arvioinut, että hoitoon sitoutuu (käyttää lääkettä määräyksen mukaan) vain noin 50 % pitkäaikaissairaista potilaista. Mikäli hoitoon sitoutumista voitaisiin parantaa, olisivat vaikutukset väestön terveyteen saman arvion mukaan suuremmat kuin mikään parannus tietyllä lääkkeellisellä hoidolla. Samalla kustannuksella saataisiin siis enemmän hyötyä.
Hoitoon sitoutumisen kannustaminen ja lääkeneuvonta ovat työn kulmakiviä meidän alamme ammattilaisille. Siksi tuntuu hullulta, että tällä hetkellä rahalliset kannustimet liittyvät lääkkeen toimittamiseen eikä toimittamiseen liittyvään lääkeneuvontaan. Jo lähes 10 vuotta sitten todettiin, että apteekin katteen riippuvuutta lääkkeen hinnasta tulisi vähentää ja samalla nostaa farmaseuttisen neuvonnan roolia. Jos oikein karkeasti ajattelee, niin yhteiskunta on tällä hetkellä halukas maksamaan lääkeneuvonnasta toimitusmaksun verran eli 2,39 euroa. Ei ihme, että lääkeneuvonnan ja siten hoitoon sitoutumisen arvostus on niin vähäistä.
Tästä ilmeisesti kumpuavat julkisuudessakin esitetyt kommentit, joiden mukaan koko vähittäiskaupan henkilökunta voitaisiin kouluttaa antamaan lääkeneuvontaa tai, että apteekin tekninen henkilökunta voisi Suomessakin antaa lääkeneuvontaa niin kuin esimerkiksi Ruotsissa. On hyvä huomioida, että Ruotsissa, toisin kuin Suomessa, apteekin tekninen henkilökunta (apotekstekniker), käy ammattikorkeakouluopinnot, joissa opetetaan itsehoitoneuvonnan kannalta keskeisiä asioita muun muassa lääkkeiden interaktioita. Erään Suomessa tehdyn selvityksen mukaan apteekin nykyinen neuvonta itsehoidossa säästää yhteiskunnan kustannuksia noin 885 miljoonaa euroa vuodessa. Ruotsissa on jouduttu ottamaan käyttöön muun muassa lääkeneuvonnan antamiseen liittyviä rajoituksia ja myyntiä koskevia vaatimuksia itsehoitolääkkeiden myyntikanavien laajentamisen jälkeen. Ruotsin lääkeviranomainen onkin todennut hiljattain julkaistussa raportissaan, että apteekissa lääkeneuvontaa itsehoitoon antavien henkilöiden tulee hallita muun muassa fysiologian, patologian, lääkehoidon osaamisen, lääkemuotojen, farmakologian, farmakokinetiikan, lääkkeiden yhteisvaikutusten ja itsehoidon perusteet.
Hyvällä lääkeneuvonnalla ja hoitoon sitoutumisella varmistetaan potilasturvallisuus ja luodaan säästöjä yhteiskunnalle. Siksi farmaseuttinen lääkeneuvonta on turvattava ja sitä tulisi vaalia vielä voimakkaammin.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole puolustaa nykyistä lääketaksaa tai apteekkareiden tuloja. Sen sijaan kirjoituksen tarkoitus on nostaa esiin se terveyspoliittinen näkökulma, joka jää vähemmälle huomiolle, kun ympäröivä maailma tuntuu katsovan vain hyllyssä näkyvää hintaa.
Järkevällä lääkehoidolla saavuttaisimme enemmän.
Antti Kataja
Suomen Farmasialiiton puheenjohtaja