Etujesi valvontaa

Olemme ainoa farmasian alan ammattiliitto Suomessa ja merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Yhdistämme farmaseutit ja proviisorit kautta maan.

Kun kuulut Farmasialiittoon, olet osa isoa farmasian alan kollegiaalista joukkoa. Jäsenenä saat myös monia etuja ja palveluja.

Jäsenedut- ja palvelut Liity jäseneksi tästä

Kun kuulut Farmasialiittoon, olet osa isoa farmasian alan kollegiaalista joukkoa

Farmasialiitto somessa

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
3 päivää sitten
Suomen Farmasialiitto ry

Vuoden 2023 palkkatutkimuksen tuloksista kerrotaan uusimassa Farmasiassa. Oletko jo lukenut jutun?

Palkkatutkimuksesta selviää muun muassa, että

📍tavallisin syy palkankorotukseen on yleiskorotus
📍palkkaansa tyytyväisten osuus nousi kaikilla muilla sektoreilla paitsi valtio-, Kela ja yliopistosektorilla, jossa osuus pysyi samana (50 %) edellisen vuoden tutkimukseen verrattuna
📍palkkaansa tyytymättömien määrä väheni eniten hyvinvointialuesektorilla
📍kehitys- ja palkkakeskustelujen käymisessä on edelleen huomattavia eroja eri sektorien välillä
📍lähes joka kolmas apteekkisektorin vastaajista ilmoitti, että työpaikalla ei käydä ollenkaan kehityskeskusteluja.

Tutkimuksen tuloksista voi lukea tarkemmin Farmasiasta 2/2024.

Kiitos kaikille palkkatutkimukseemme vastanneille! Tutkimus tuottaa meille arvokasta tietoa farmasian alan palkkauksesta ja sen kehittymisestä. Käytämme tietoja mm. työehtosopimuksia koskevissa neuvotteluissa sekä avustaessamme jäseniä palkantarkistusesityksen tekemisessä työsuhteen aikana tai palkkatoiveen muodostamisessa rekrytointitilanteessa.

#palkka #palkkatutkimus #palkkakysely #farmasianammattilaiset #etujesivalvontaa
Näytä enemmänNäytä vähemmän

Vuoden 2023 palkkatutkimuksen tuloksista kerrotaan uusimassa Farmasiassa. Oletko jo lukenut jutun?Palkkatutkimuksesta selviää muun muassa, että📍tavallisin syy palkankorotukseen on yleiskorotus
📍palkkaansa tyytyväisten osuus nousi kaikilla muilla sektoreilla paitsi valtio-, Kela ja yliopistosektorilla, jossa osuus pysyi samana (50 %) edellisen vuoden tutkimukseen verrattuna
📍palkkaansa tyytymättömien määrä väheni eniten hyvinvointialuesektorilla
📍kehitys- ja palkkakeskustelujen käymisessä on edelleen huomattavia eroja eri sektorien välillä
📍lähes joka kolmas apteekkisektorin vastaajista ilmoitti, että työpaikalla ei käydä ollenkaan kehityskeskusteluja.Tutkimuksen tuloksista voi lukea tarkemmin Farmasiasta 2/2024.Kiitos kaikille palkkatutkimukseemme vastanneille! Tutkimus tuottaa meille arvokasta tietoa farmasian alan palkkauksesta ja sen kehittymisestä. Käytämme tietoja mm. työehtosopimuksia koskevissa neuvotteluissa sekä avustaessamme jäseniä palkantarkistusesityksen tekemisessä työsuhteen aikana tai palkkatoiveen muodostamisessa rekrytointitilanteessa.#palkka #palkkatutkimus #palkkakysely  #farmasianammattilaiset #etujesivalvontaaImage attachment
Lataa lisää

X

Fimean tutkimuksen mukaan farmasian ammattilaiset apteekeissa selvittävät lääkehoidon tarpeen ja soveltuvuuden asiakkaalle hyvin, mutta haittavaikutuksista asiakkaat kaipaavat enemmän tietoa. https://fimea.fi/-/asiakkaat-kaipaavat-enemman-neuvontaa-itsehoitolaakkeista

#apteekki

Lataa lisää

Instagram